,

N3M Power Rally 09.11.2013

Kilpailun järjestäjä oli laatinut osanottajille hienon reittikokonaisuuden, sisältäen niin vauhdikkaat valtiontienosuudet, kuin tarkkaan ajettavat yksityistienosuudetkin. Kilpailupäiväksi luvattu vesisade ei onneksi häirinnyt kilpailupäivän…
,

Teijo Talot Ralli 05.10.2013

Trophy -sarjan päätösosakilpailu saatiin niputettua pakettiin Perniössä Salon Urheiluautoilijoiden toimesta. Mukaan ilmoittautui lähes 170 autokuntaa ja tätä lukua on pidettävä hyvänä, totesi järjestäjätaho. Kilpailun järjestäjä…
,

Jari – Pekka Ralli, Heinola 14.09.2013

Kilpailumatkalle lähdettiin jo perjantaina, tarkoituksenamme yöpyä Vierumäellä kilpailupäivää edeltävänä yönä. Lähtökohtaisesti hyvä ratkaisu, sillä uniaikaa sai huomattavasti enemmän ja vireystaso oli aamusta aivan toisenlainen.…
,

40. Mänttä 200 -ajo 24.08.2013

Puitteet olivat kilpailussa kohdallaan ja kun ilmanhaltijakin oli suosiollinen, oli kilpailupäivästä muodostumassa hieno tapahtuma. Lähtöalueella oli runsaasti yleisöä seuraamassa kilpailun starttia ja pikkupojat olivat haltioissaan…
,

Recc – Finland Rallispecial 19.05.2013

Vain nelisenkymmentä autokuntaa osallistui Vantaan Vauhtipuistossa järjestettyyn kilpailutapahtumaan. Kilpailuilmoittautumisten päällekkäisyys ja kahdet peräkkäiset kilpailut samaisena viikonvaihteena karsivat varmasti osallistumishalukkuutta…
,

Black Rocket Ralli 18.05.2013

Autokunnan tavoitteet täyttyivät luokkamme kahdeksannella sijalla. Päivän erikoiskokeet sujuivat ongelmitta ja tasainen ajosuorite tuotti edellämainitun tuloksen. Paikkojakin oli, missä olisi saanut laskea vaan tulemaan, mutta hyvä…
,

50. Juhla Pohjola -ralli 2.-3.3.2013

Ensimmäisen yön vietimme Seinäjoella, kun matkaan lähdimme jo perjantaina iltapäivällä. Kartanlukijan järjestämä yösija antoikin hyvän välietappitauon ja aamulla olimmekin pirteinä jatkamaan matkaa. Kiitoksen sanan voinkin välittää…
,

Seurahuone Ralli, Savonlinna 16.02.2013

Kylpylä Hotelli Casino tarjosi tiimin jäsenille parhaan mahdollisen lähtökohdan kilpailupäivään, saapuessamme paikkakunnalle edellisiltana. Hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen suuntasimme kylpylän allasosastolle. Aamusauna,uinti…
,

2. Plus Katsastus Ralli 2.2.2013

Rally Trophy -sarjan avauskilpailu korkattiin Pöytyällä. Kilpailun kaksi ensimmäistä erikoiskoetta sujuivat nihkeästi. Luottoa ei ollut ja turhan usein jalka jarrupoljinta tavoittelikin. Yksi selitys tähän oli tietenkin tuo pitkä…
,

Teijo-Talot Ralli 22.9.2012

Historic Rally Trophy-sarjan päätöskilpailu ajettiin Perniössä. Lähtökohta oli vähintääkin haasteellinen, sillä edellisyön runsas vesisade oli tehnyt tienpinnat todella liukkaiksi. Avauserikoiskoe oli ainoa, joka kärsi yöllisestä…
, ,

Turku Karting XXXVI Rantaralli 1.9.2012

Nopeatempoinen kilpailu oli kuljettajien mieleen. Ilmoittautumisen jälkeen oli katsastuskin hetimiten ajankohtainen, josta olikin välitön siirtyminen lähtöalueelle. Kilpailussa ei suoritettu huoltotoimenpiteitä lainkaan, vaan erikoiskokeet…
,

Jari-Pekka Ralli, Heinola 25.8.2012

Ensialkuun haluamme jälleen kiittää majoitusisäntää Topia yösijasta, sekä hyvistä löylyn antimista. Saunan jälkeiset virvokkeet auttoivat matkaseuruettamme höyhensaarille :D Kilpailupäivän aamuna saavuimme raviradalle, jossa…
, ,

1000 Lakes Rally, Jyväskylä 7.7.2012

Kilpailumatkan majoitus järjestyi Vierumäeltä. Matkaan lähdettiin edellisiltana ja hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen kiitimme Topia majoituksesta ja suuntasimme keulan kohti Jyväskylää. Lähtöasetelma tähän kilpailuun…
, ,

GLI -Rallispecial 27.5.2012

Hyvän pohjatyön hedelmänä palkintopallisijoitus GLI -Rallispecialissa. Mahdollisuudet jopa luokkavoittoon olivat olemassa, mutta pienet virheet maksoivat tämän sijoituksen saavuttamisen. Autokunta oli kuitenkin hyvillään saavutetusta…
, ,

Pohjanmaa Ralli 22.10.2011

Tihkusateinen kilpailupäivän aamu latisti hieman tiimimme tunnelmaa, mutta iltapäiväksi oli kuitenkin luvattu hieman kuivempaa keliä, aurinkoakin jopa. Pelko kaluston tekniikasta osoittautui turhaksi (vw:llä suoritetun huollon jälkeen),…