Turku Karting XXXVI Rantaralli 1.9.2012
Nopeatempoinen kilpailu oli kuljettajien mieleen. Ilmoittautumisen jälkeen oli katsastuskin hetimiten ajankohtainen, josta olikin välitön siirtyminen lähtöalueelle.
Kilpailussa ei suoritettu huoltotoimenpiteitä lainkaan, vaan erikoiskokeet ajettiin yhtäjaksoisesti lävitse. Mahdolliset tekniikkamurheet, sekä ulosajot vaativat silti huoltomiesten läsnäoloa. Täytyihän romut tässätapauksessa saada korjattua pätkiltä pois.
Osaltani luottamus katosi täysin huoltomiehiksemme lupautuneille. Kilpailupäivän aamu-odottelu tienvarressa (30 min.), sekä puhelimen lyöminen korvaan oli viimeinen niitti. Tällaisia kavereita emme tule tiimissä tarvitsemaan emmekä kaipaamaan. Onni onnettomuudessa, että kilpailussa ei todellakaan tarvittu huollon liikkumista tälläkertaa, muuten olisimme olleet pulassa.
Tässävaiheessa on jo selvää, että ryhmittymä tulee muuttumaan hiukan ensikaudesta.
Olimme kilpailupäivän siis ilman huoltomiehiä ja ajaminenkin oli hakusessa. Sadekeli ei helpottanut sekään autokuntaamme, vaan vakiovälityksin jäimme kauas kärjestä. Tärkeitä kilometrejä auton kera kuitenkin…
Tiukasta aikataulusta johtuen ei valokuvia ole tämänkertaisesta kilpailusta tarjolla.
T: Petri
Kommentoi
Liity keskusteluun !