Kilpailumatkan majoitus järjestyi Vierumäeltä.

Matkaan lähdettiin edellisiltana ja hyvin nukutun yön ja aamupalan
jälkeen kiitimme Topia majoituksesta ja suuntasimme keulan kohti
Jyväskylää.

Lähtöasetelma tähän kilpailuun oli hyvä, sillä Jalasjärven pyöritys
oli pohjana edelliseltä viikonvaihteelta.

Järjestäjän miinukseksi voidaan laskea opastuksen uupumista
siirryttäessä katsastuksesta kilpailukeskukseen (Laajavuori).
Ensikertalaisille tämä tuotti vaikeuksia laajemmaltikin.

Itse kilpailu oli osaltamme nousujohteista aina EK2 jälkeiselle
huoltotauolle asti, jolloin luokkasijoituksemme oli viides (5 /19).

Tulospalvelun väliaikatietoja tippui tasaisesti siskoni Marjan
toimesta. Kiitokset yhteistyöstä näin jälkikäteen.

Erikoiskokeen kolme lähtökiihdytyksessä hajosi vaihdelaatikko ja
pykäliä ei enään löytynyt kuin yksi (kolmosvaihde). Matkan edetessä
kolmosvaihde pysyi enään käsin pitäen päällä ja tuolloinkin se hyppäsi
toisinaan vapaalle. Keskeyttämistä harkitsin todenteolla kolmosen
jälkeen, mutta kartturi taivutti jatkamaan kilpailua.

EK4 meni sitten peilejä vilkuillen. Tulosluettelossa tiputusta kolme
sijaa ja tämän myötä lopullinen luokkasijoitus 8:s.

Jälkitutkielma osoittaa laatikon kytkinkuoren haljenneen ohjaustapin
kohdalta. Poikkeama linjasta vesitti vaihteensiirtäjän toiminnan.

Välitetty laatikko joutaa nyt täyshuoltoon ja tilalle asetetaan
väliaikaisesti vakiolaatikko.

Huoltotoimenpiteistä vastasivat Marjut Laakso sekä Toni Oksanen.
Kameramiehenä toimi Bo Gröngvist. Kiitokset työpanoksesta
edellämainituille.

1 kommentti
  1. Marja Oksanen says:

    Tästä kisasta pakko sanoa, että kyllä harmitti niin vietävästi Petrin puolesta!! Niin upeasti kun kisa etenikin, kunnes vaihdelaatikko ”halus mennä eläkepäiville” .. MURRR!!!
    Ihan mielellään sitä uudemmankin kerran voisin toimia väliaikojen kertojana 🙂 sitä ihan kummasti virkistyy ja sydänkin hakkaa tuhatta ja sataa kun välillä huomaa miten muutamasta sekunnista ylempi sijoitus onkaan kiinni…Ilmoitus vain Petrille, että ”HANAA HANAA…” 😀
    Mutta nyt siis oli huonoa tuuria matkassa mukana..Harmi todellakin!!!
    Onneksi vain ei nämä kisat tähän loppuneet…
    Jäämme odottamaan seuraavaa…. 🙂

    Vastaa

Kommentoi

Liity keskusteluun !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.