,

Kaloppi Ralli 13.01.2018

Lopen Urheiluautoilijat, sekä Karkkilan Urheiluautoilijat tekivät yhteistyötä järjestäessään hienon autourheilutapahtuman Lopella.

Viisi erikoiskoetta sisältänyt kilpailu, joista kaksi ajettiin toistamiseen, olivat vahvassa jääpeitteessä ja kestivät hyvin kilpailupäivän rasitukset. Pilvisyys, sekä pikkupakkanen loivat kilpailupäivälle otolliset olosuhteet.

Kilpailijoita olisi saanut olla enemmänkin mukana katsojia ajatellen, sillä heitä esiintyikin runsaslukuisesti reitin varrella. Matkaan startanneet 64 autokuntaa eivät myöskään järjestäjän näkövinkkelistä jättäneet viivan alle kovinkaan suurta + merkkiä, jos laisinkaan.

Kilpailupäivä oli nopeatempoinen ja mieleinen (katsastustoimenpiteet suoritettiin lähtöjonossa, siirtymävaiheet olivat lyhyet ja huoltokin oli sisällettynä siirtymäaikaan). Tästä formaatista voisivat muutkin kilpailunjärjestäjät ottaa mallia.

Kilpailukauden avauksesta olimme asettaneet itsellemme tavoitteeksi maaliinpääsyn ja tässä onnistuttiinkin.Luokassamme jakauma 1600 ja 1400 kesken oli suuri ja altavastaajina luokassamme ajoimmekin. Ajotauko näkyi myös kuljettajan otteissa, mutta kilpailun vanhetessa otteetkin paranivat.

Virheetön ja ehjä ajo tuotti tälläkertaa luokan 6 sijan. Sijoitukseen emme ole tyytyväisiä, mutta maaliinpääsystä kylläkin. Arvokkaita ajokilometrejä saatiin kilpailun toimesta ja mahdollisesti hiukan lisääkin on vielä luvassa ennen Junnu SM:n avausosakilpailua. Sarjan avauskilpailu Kangasniemellä 03.02.2018 (RSJM).

Janne Gustafsson ja Chrisu Eklund olivat huoltomiehinä vuoden ensimmäisessä kilpailussa. Kiitos suoritetuista huoltotoimenpiteistä.

 

t. Petri

2 kommenttia

Kommentoi

Liity keskusteluun !

Vastaa käyttäjälle Janne Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.