,

Palokka Ralli 25.02.2023

Ihanteelliset olosuhteet vallitsivat Palokassa, kun talvikauden päätösosakilpailussa lähdettiin ratkomaan sijoituksia lähes sadankolmenkymmenen autokunnan voimin.

Kilpailupäivän erikoiskokeet koostuivat teknisistä, sekä vauhdikkaista osuuksista. Erikoiskokeiden pituudet vaihtelivat 8,9 kilometristä aina 25,1 kilometriin asti.

Aurinkoinen ja lähes tuuleton päivä oli saanut yleisöä runsaasti liikkeelle. Erikoiskokeiden varsilla väkijoukko oli paikoin runsasta ja kannustusta sai varmasti jokainen autokunta osakseen.

Tiimimme ykköskartturin ollessa estynyt, lähti paikkakuntalainen Lassi Lehtonen tuuraamaan häntä talvikauden viimeisessä osakilpailussa.

Tavoitteeksi oli asetettu virheetön kilpailusuoritus ja tason nosto. Tässä tavoitteessa onnistuimmekin hyvin ja yhteistyö kabiinissa sujui jo toistamiseen rutiininomaisella tavalla.

Seniorit -luokassa lähti matkaan kaksikymmentäyksi autokuntaa, joista maaliin saapui neljätoista kilpailijaparia. Keskeytysprosentti oli tälläkertaa hiukan korkeampi, kuin sarjan avauskilpailussa.

Viimeiseltä erikoiskokeelta saimme laskennallisen ajan, kun erikoiskoe jouduttiin keskeyttämään onnettomuuden vuoksi. Edellä lähtenyt kilpailijapari oli törmännyt erikoiskokeella katollaan olleeseen kanssakilpailijaan ja autot olivat kärsineet törmäyksessä pahoja vaurioita. Onneksi tälläkertaa selvittiin ilman henkilövahinkoja, aineksia oli pahempaankin.

Sarjaan ilmoittautuneista kuljettajista keräsimme tälläkertaa luokkamme viidenneksi korkeimmat sarjapisteet mukaan. Kahden ajetun sarjaosakilpailun jälkeen olemme sarjapisteissä luokkamme neljänsiä seitsemällä sarjapisteellä. Sarja jatkuu Multiassa kesäkuussa.

Kilpailupäivän päätteeksi majoituimme Finlandia Hotelli Albaan Jyväskylässä.

Joni Oksanen & Tomi Oksanen hoitivat huoltotehtävät jälleen erinomaisesti. Kiitos kilpailupäivän huoltotoimenpiteistä.

 

t. Petri

2 kommenttia

Trackbacks & Pingbacks

  1. […] Kilpailukuulumisia Oksanen racingiltä Palokka rallin osalta löytyy täältä. […]

Kommentoi

Liity keskusteluun !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.