Maxell -ralli 15.09.2018
Sateinen kilpailupäivä loi haasteelliset olosuhteet, yleisöä esiintyi kuitenkin kiitettävästi reitin varrella.
Ulosajot, sekä tekniikkamurheet vesittivät lopulta 48 autokunnan matkanteon. Vaikeuksia esiintyi meilläkin, mutta selviydyimme kuitenkin kilpailun maaliin.
Alun uneliaisuuden myötä menetimme mahdollisuuden tavoitella luokan kakkossijaa.
Erikoiskokeella kolme hajosi autosta joustoliitos kovan pohjakosketuksen myötä. A -ryhmäläiseksi muuttuneen menopelin eteneminen muuttui tahmeaksi.
Lainakartturi Jouni Aalto (RiiUA) piiskasi autokuntaamme hyvin vauhtia ja piti kuskin hyvin hereillä. Ongelmista huolimatta pystyimme esittämään hyviä otteita EK3 jälkeisen tauon jälkeen 🙂
Tätä kirjoittaessani on auto saatettu jälleen iskukuntoon ja katseet käännetty tulevan viikonvaihteen Junnu SM:n päätösosakilpailuun.
Huoltomiehinä häärivät isä ja poika yhdistelmä, Tuomo & Tuomas Kemppainen. Kiitos kilpailupäivän huoltotoimenpiteistä.
t. Petri
Kommentoi
Liity keskusteluun !