,

Vuokatti Ralli, Sotkamo 08.08.2015

Kilpailumatkalle lähdettiin taas hyvissä ajoin ja ensitöiksemme kävimme katsastamassa kilpurin Mynämäellä (Kasitien katsastus Oy).

Trailerin näytössä ilmeni vastaavasti jarrumurheita ja korjauskehoituksen saattelemana lähdimme jatkamaan taivalta.

Yöpuulle pääsimme hyvissä ajoin ennen puoltayötä ja aamulla hyvinnukutun yön jälkeen oli vain parintunnin ajomatka kilpailukeskukseen.

Pakollisten aamutoimenpiteiden jälkeen (ennen lähtöä) pääsimme keskustelemaan ja vaihtamaan kuulumisia kanssakilpailijoidemme kanssa. Monien kilpailijoiden mielestä tienvarsiopasteet kilpailupaikalle olivat puutteelliset, kilpailukeskusta oli vaikea löytää. Myöskin tiekirjasta löytyi useita virheitä, sekä puutteita.

Ennakkohuhujen mukaan oli kerrottu, että luvassa olisi kapeita ja pehmeitä metsäteitä, jotka eivät tulisi kestämään kilpailupäivän rasitusta.

Avauserikoiskoe osoitti huhut todeksi, sillä jo alkupään autot joutuivat ajamaan samaa uraa pitkin. Urien pohjalta nousi nyrkin kokoisia kiviä, jotka aiheuttivat useille rengasrikkoja ja muita tekniikkamurheita.

Erikoiskoe kaksi oli vieläkin huonommassa kunnossa. Syvät urat aiheuttivat pakoputkivaurioita ja keskeytyksiä. Pakoputkivaurioista kärsimme myös mekin. Tehottomasta autosta tuli vieläkin tehottomampi ja eteneminen oli vaikeaa.

Huoltotauolla useampi auto keskeytti kisan välttääkseen suurempia vahinkoja. Yleinen puheenaihe oli arvokilpailulle sopimattomat puitteet, sekä järjestäjän kokemattomuus. Ne, jotka vielä tauon jälkeen kykenivät jatkamaan kilpailua, joutuivat ajamaan samat pätkät uudestaan. Ajat eivät parantuneet, päinvastoin!!

Erikoiskoe neljä oli muutettu siirtymäksi edellä mainituista syistä johtuen, joten Ek -kilometrit jäivät vähäisiksi!

Yhteenvetona voidaan sanoa, että teiden huono kunto, sekä järjestäjän osaamattomuus ja kokemattomuus aiheuttivat pahaa mieltä kaikille. Ainoa positiivinen asia oli, että huolto -ja lähtöalue olivat lähekkäin. Lisäksi ruokahuolto toimi hyvin.

Omalta osaltamme tämä kilpailu oli sarjakisamme heikoin lenkki ja kaikista syistä johtuen tämän kisan olisi voinut jättää ajamatta.

Paluumatkalle lähdimme yöpymispaikkamme kautta (Jongunjoki /Lieksa), jossa söimme, saunoimme ja nukuimme makoisasti. Vasta seuraavana aamuna lähdimme paluumatkalle kotiin.

Matkalla nähdyt kauniit maisemat jäivät mieleen.

Matkassa mukana jälleen tuttu nelikko, Juha ”Moppi” Saastamoinen, Chrisu Eklund, Urpo Ikonen ja allekirjoittanut. Kiitokset heille!

Sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan Naantalissa 10.10.2015, jossa yritämme parantaa sarjasijoitusta.

 

T: Petri

0 kommenttia

Kommentoi

Liity keskusteluun !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.