Aurinkoa, hellettä ja isoja aaltoja, näillä Rodos helli lomalaisia. Useimpina päivinä puhalteli reipas tuuli, joka onneksi lievitti pahinta paahdetta.

Rannalla lekottelun ja aalloissa sukeltelun lisäksi iltaisin kävelimme Rodoksen kaupunkia ristiin rastiin. Tutustuimme paksujen muurien sisällä sijaitsevaan vanhaan kaupunkiin ja ihastelimme pienissä satamissa hulppeita jahteja.

Perinteisen kaupunkikierroksen teimme näköalajunan kyydissä. Matkalla näimme mm. Apollonin temppelin rauniot, sekä antiikin aikaisen stadiumin. Kaupunki oli yleisilmeeltään siisti, mutta iltaisin törmäsimme muutamaan torakkaan kadulla. Rannoilla oli paljon puluja ja kujilla erivärisiä kissoja.

Nuoriso kävi tutustumassa paikalliseen historiaan 9D elokuvan avulla, joka heiluvine penkkeineen ja vesiroiskeineen jäi mieleen.

Seurueemme kaksi rohkeaa jäsentä uskaltautui myöskin kokeilemaan riippuliitoa meren ylle. Yläilmoista näki kaupungin koko komeudessaan.

Isäntä itse hurmasi Rodoksen suomalaisväestöä Suomibaarin Kultakurkku -karaokekilpailun merkeissä. Lopullinen sijoitus oli jaettu toinen sija.

Kaupungissa riitti ravintoloita ja ”sisäänheittäjiä” vieri vieressä. Muutamassa paikassa oli erityisen hyvää ruokaa. Suomibaarissa pitsat olivat hyviä ja Arena, sekä Le Bistro -ravintoloissa kaikki syödyt ruoka-annokset olivat herkullisia.

Hotellimme Agla oli kulunut, mutta siisti. Henkilökunta oli ystävällistä ja jopa muutama suomalainen mahtui joukkoon. Allasalue oli turhan pieni, mutta onneksi ranta oli kivenheiton päässä. Hotellin tarjoama ruoka oli vähän yksipuolista varsinkin päivittäin nautittuna.

Lopuksi voidaan todeta, että matka oli erittäin onnistunut ja paikkaa voi suositella muillekkin 🙂

 

t. Petri

0 kommenttia

Kommentoi

Liity keskusteluun !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.