Peurunka -rallin ulosajossa aiheutuneiden vahinkojen korjaus jäi hiukan keskeneräiseksi rahoituksen ja sitä seuranneen aikapulan vuoksi.

Etupalkin vääntymä ja pyörän uusi sijaintipaikka nostattivat harmaita hiuksia jo ennen kilpailua. Auton puoltaessa tulisi itse kilpailuun ylimääräistä jännitettä.

Kilpailumatkalle lähtö oli kuitenkin itsestäänselvyys, sillä olihan järjestelytkin hoidettu jo edeltäkäsin mm. majoitus (Nallikari Lomakylä-Camping). Turengissa teimme pikavisiitin Keskipinta Oy:n tiloihin, sillä yhdestä aikaisemmin leimatuista renkaista oli runko pettänyt ja korvaavaa rengasta oli tilalle saatava.

Käytimme katsastusmahdollisuuden hyväksemme perjantai-iltana. Samalla tapahtui ilmoittautuminen, sekä renkaiden /lisärenkaiden merkintä. Lisärenkaasta koitui aikasakkoa osaksemme 10 sekuntia. Hiukan huolenaihettakin saimme kadoksissa olleesta katsastuskortista, joka onneksi löytyikin kartturin penkin alta katsastuksen jälkeen.

Yöpymispaikan sijainti mahdollisti seurueelle hiukan pidemmät yöunet, sekä valmistautumisen itse kilpailuun 🙂

Kilpailupäivää edeltävänä yönä ja vielä itse kilpailupäivänäkin satoi uutta lunta, jota kertyikin lähes kymmenisen senttiä. Penkkojahan tämä lumimäärä ei luonnollisestikaan paljoa kasvattanut, mutta irtopöperön kanssa saisi olla erityisen tarkkana.

Kilpailijat, jotka kävivät katsastamassa autonsa perjantai-iltana, saivat noutaa kilpailupaperinsa poikkeavasti jo kahta tuntia ennen ihannelähtöaikaansa (tämä koski luokan 1 – 10 kilpailijoita). Kilpailupapereiden nouto oli osaltamme klo: 10.35. Huollon suoriutuessa renkaiden vaihdosta, lähdimme taivaltamaan kohti Kiimingin ABC:tä (kilpailun lähtö).

Kilpailupapereiden aikaisessa saannissa oli hyviäkin puolia, sillä tämä väljempi malli (viimevuotiseen verrattuna) mahdollisti kahvittelutuokionkin ennen kilpailun starttia.

Mittarikentän reunamilta läheteltiin kilpailijoita matkaan kello 12.01 alkaen. Hiukan ahtaanpuoleiset mitoitukset(piha-alue /mittarikenttä)eivät välttyneet kritiikeiltä tälläkään kertaa, kun kilpailijat joutuivat luovimaan itsensä lähtöalueelle mittarikentältä poistuvien asiakkaiden seassa. Autokuntamme sai kilpailun lähtöluvan kello 12.35. Tässävaiheessa odotukset olivat korkealla.

Avauserikoiskokeen tulosliuska osoitti kuitenkin sen, että olisimme vain vastaantulijoina tässä kilpailussa. Vaikka erikoiskoe muuten oli mieleinen, oli täysi työ pitää puoltava auto ajourilla. Kääntäminenhän hoitui vaikeuksitta oikealle, mutta suoraanajamisessa oli sitten jo omat haasteensa kilpailupäivälle. Vauhdillisestikkin jäin omasta tasostani, mutta tiedostetut ongelmat pakottivat hölläämään kaasua.

Siirryttäessä isoimmille teille (ek 2/4) oli suoranopeuksien merkitys verrannollinen erikoiskokeen aikoihin.Toisella ajokerralla oli erikoiskoe uriutunut niinpaljon, että urissa pysyminenkin vaati jo erityistä tarkkaavaisuutta. Osaltamme auton peräpää oli irti muutamaan otteeseen, mutta onneksi tilanteista selvittiin kunnialla.

Viimeinen erikoiskoe tultiin vain varmasti läpi, pitäen auton ehjänä, sillä mitään voitettavaakaan ei ollut, ainoastaan hävittävää. Luokkamme 13 sija ei paljoa ilonaihetta antanut, mutta näin kävi tälläkertaa ja tähän oli tyytyminen 🙁

Oksanenracing onnittelee Oulussa menestyneitä. Kesäkilpailuissa nähdään…, 😉

Huoltomiehen tehtävissä toimivat Juha ”Moppi” Saastamoinen, sekä Stig Öhman. Kiitos tehdyistä huoltotoimenpiteistä, sekä hyvästä matkaseurasta.

Matkassa olivat mukana myös Bo Gröngvist, sekä Markus Lagerström, jotka seurasivat kilpailua erikoiskokeiden varsilla linssien läpi. Nähtäväksi jää, mitä kaikkea on kameroihin tarttunut. Kuvat tulevat perästäpäin sivustolle…, pitäkääpähän mielessä tämä asia.

Erityiskiitos myös Hankolaiselle yrittäjälle Aulis Kelalle, jolta saimme Oulun matkalle lainaksi katetun vaunun. Kilpuri pysyi hienosti puhtaana ainakin menomatkan 🙂

Kesäkilpailuja odotellen,

t. Petri

4 kommenttia
  1. Janne says:

    No toivottavasti saatte auton kunnolla kuntoon ja pääsette ajamaan vielä kunnolla kilpaa,oli teillä huono tuuria mut matkassa mutta eiköhän se vielä korjaannu oikeaan suuntaan.

    Vastaa
  2. Kristian Kärpänen says:

    Moro! Tulipa tunnistettuu omakin auto kuvista kun satuin sivuillenne tulla käymään kattelee! Saakos kuvaa käyttää esim. facebookissa? 🙂

    Vastaa

Kommentoi

Liity keskusteluun !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.