,

Jäsentenväliset, Loppi 28.10.2012

Seuran tämänkauden viimeiset jäsentenväliset ajettiin Saukkolan Ek:lla.

Talviset olosuhteet vallitsivat vaikka aurinko mukavasti lämmittikin
tapahtuman kunniaksi.

Kymmenkunta kuljettajaa signeerasi puumerkkinsä papereihin aamun
ilmoittautumisen yhteydessä. Järjestävän seuran lisäksi edustusta mm.
HanUA:sta sekä THU-TEAM:stä.

Osallistujamäärä takasi sen, että ajokertoja olisi runsaanlaisesti
tarjolla käytettävän ajan puitteissa (3h).

Aamun ensimmäiset vedot olivat kuljettajilta varovaisia, sillä hiekkaa
oli esillä vain nimeksi. Sorapyörillä ajettu tapahtuma teki reitillä
jarrutuspaikoista pirun liukkaita. Päivän edetessä tilanne helpottui
ja ajatkin paranivat selvästi.

Aamun ainoasta ulosajosta vastasi Hangon Urheiluautoilijoiden Aulis
Kela, jonka ajokki kärsi peltivaurioiden lisäksi vääntyneestä
tukivarresta osuessaan vastapenkkaan. Tulin tilanteeseen
yksinkertaisesti liian kovaa. Mitään ei ollut tehtävissä jäisellä
pinnalla, kertasi Aulis.

Session puolivälissä pidetty ajotauko mahdollisti paikallaolijoiden
ravitsemisen isäntäväki Saukkolan maukkailla antimilla.

Tuloksia tapahtumasta Lohjan Urheiluautoilijoiden kotisivulla (www.lohua.net).

0 kommenttia

Kommentoi

Liity keskusteluun !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.