Maxell Iltaralli 12.3.2011
Äkkipysähdys ja hetkellinen hiljaisuus päätti talvikauden osaltamme erikoiskokeelle kolme. Ainoastaan kaksi kilometriä päästiin etenemään viimeistä erikoiskoetta, kun äkkiarvaamatta vasen eturengas taittui alle ja tämän jälkeen jo pyörittiin. Onneksemme paikka oli hitaanpuoleinen ja suuremmalta tuholta vältyttiin.
Ongelman syyksi paljastui katkennut pyörännapa. Veli toimi kilpailussa kartanlukijana ja hän satutti hieman alaselkäänsä pyörähdyksen jälkeen. Kilpailukeskuksessa saatujen ohjeistuksien myötä kävimme Lohjan Aluesairaalassa (terveyskeskus päivystys) tarkistuttamassa vammat ja saadaksemme lääkärin kirjaaman lausunnon tapahtuneesta. Lääkärin kirjoittama viikon sairasloma ei ole vielä täysin tehnyt tehtäväänsä, sillä kipua esiintyy vieläkin tietyissä liikkeissä.
Kilpailu (kahden ensimmäisen erikoiskokeen osalta) eteni suuremmitta murheitta ja luokkasijoitus oli tuossavaiheessa kuudes. Iltakilpailu oli mahtava kokemus ja tuollaisia ehdottomasti lisää (tiivis aikataulukaan ei pahasta). Seuraavana kilpailuna Black Rocket Ralli (14.5.2011), johon lupauduin istumaan vuorostani 2 -ohjaajan toimitehtävien puitteissa. Ans kattoo miten äijien käy?
Kesäisempiä kelejä odotellen, Petri
Kommentoi
Liity keskusteluun !