,

Askolan Granit -ralli 24.10.2020

Kilpailukausi 2020 saatiin päätökseen Askolan Granit -rallin myötä.

Tavoitteet eivät poikenneet kilpailun suhteen juurikaan aikaisemmista, sillä ehjän ajosuorituksen myötä oppimistyö saisi jatkoa parhaalla mahdollisella tavalla.

Avauserikoiskokeen liukkaus, sekä pieni ajamattomuus näkyi varovaisena etenemisenä. Senioriluokan viidenneksi nopein aika avauserikoiskokeelta oli kuitenkin pienoinen yllätys itselleni, sillä ajaminenhan ei tuntunut kovinkaan kaksiselta.

Erikoiskoe kahdella vain muutaman ajokilometrin jälkeen alkoivatkin sitten ongelmat. Ratissa tuntunut tärinä oli aluksi vain pienimuotoista, mutta suoraosuuksilla vauhdin kasvaessa kasvoi tärinäkin.

Erikoiskokeen jälkeisessä huollossa kävi ilmi, että oikeassa etuiskunvaimentimessa oli väljyyttä. Mitään ei ollut oikein tehtävissä tuohon kohtaan.

Tovin pähkäiltyämme, että mitä tehdään, luotettiin siihen, että paikat kestää vajaan 14 kilometrin erikoiskoerypistyksen. Ajaminenhan ei ollut kovinkaan mielekästä, mutta läpi päästiin. Lopulliseksi luokkasijoitukseksi tuli seitsemäs sija.

Ensikauden suunnitelmat ovat itselläni pitkälti jo tiedossa ja tulen jatkamaan yksittäisten kilpailujen ajamista (Akk /Hamu).

Talvikausi 2021 jää osaltani ajamatta ja tänä aikana huolletaan Honda läpikotaisin iskukykyisemmäksi.

Tätä kirjoittaessani iskunvaimentimet suuntautuvat huollettavaksi asiantuntevalle taholle (RallySystems Racing, Timo Kittelä /Kellokoski). Syy iskunvaimentimen väljyydelle löytyi katkenneesta varresta.

Alkutalvesta Honda löytää itsensä myös rullilta (Special Tuning Harinen Oy).

Keravan kilpailun huoltomiehistöstä löytyi tälläkertaa enemmän uutta kuin vanhaa verta 🙂 Kiitokset mukanaolleille: Arimo Karvinen, Jari Alhomäki, sekä Chrisu Eklund.

 

 

t. Petri

0 kommenttia

Kommentoi

Liity keskusteluun !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.