,

Kaasujalka Ralli 27.05.2017

Luokassamme kilpailupäivän koitosta lähti suorittamaan 7 autokuntaa.

Ulosajo, sekä tekniikkamurheet karsivat luokastamme muutaman nopeaksi todetun kuljettajan jo suhteellisen alkuvaiheessa ja tämä antoi mahdollisuuden muille tavoitella pyttysijoituksia (kolme parasta).

Osaltamme ajo lähti sujumaan ihan kivasti ja sekuntitaisteluja saatiinkin aikaiseksi kolmen autokunnan kesken (Oksanen, Pihlajamäki, Tanttu). Tämä kolmikko tulisi samalla ratkaisemaan sen, kuka saavuttaisi tuon kolmannen sijan kilpailupäivän mittelössä.

Erikoiskokeen kolme loppuosuudella haaveet kolmen parhaan joukkoon yltämisestä kokivat takapakkia, kun auto sammui täydessä vauhdissa virtojen hävitessä. Kun jälleen pääsimme jatkamaan, oli aikaa tuhraantunut liiaksikin (40 sekuntia).

Ratkaisevat sekunnit siis veivät tälläkertaa mahdollisuuden aloittaa sarjan kesäkauden osakilpailu palkintosijoituksella, mutta hienoa oli huomata se, että vauhtia on löydetty jälleen.

Sarjan osalta tulee hiukan kesätaukoa ja laitteet ovat jälleen viivalla, kun sarja jatkuu Koillis-Savo Rallin merkeissä Kaavilla 19.08.2017.

Onnittelut kuitenkin luokassamme menestyneille!

Huollossa häärivät tälläkertaa Juha (Moppi) Saastamoinen, Timo Ikonen, sekä Chrisu Eklund. Kiitokset tehdyistä huoltotoimenpiteistä.

 

t. Petri

1 kommentti
  1. Janne says:

    Huono tuuri kisassa että virrat hävis kesken kaiken,seuraavaa rallia odotellessa. tsemppiä koitoksiin.

    Vastaa

Kommentoi

Liity keskusteluun !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.