,

South West Motorsport Harjoitusralli 26.04.2025

Lauantainen harjoitusralli päätti 8 kuukauden pituisen ajotauon.

Huollettu kalusto ja kotitie loivat jännittävät lähtökohdat harjoituspäivälle. Tapahtumapäivänä oli vain yksi tie käytössä, jota ajettiin neljään kertaan. Hyväkuntoinen ja vauhdikas tie sai kiitosta kilpailijoilta.

Ulosajo osaltamme heti ensimmäisellä ajokerralla vesitti hyvän aikasuoritteen tekemisen. Hondan vahingot jäivät onneksi kosmeettisiksi, mutta vahinkojen tarkistus maksoi aikaa kolmisen minuuttia. Pystyimme lopulta ajamaan päivän muut kierrokset, keräten samalla tärkeitä kilometrejä itsellemme.

Auton ajettavuus oli vaivatonta ja ohjattavuuteen vaikuttaneet ongelmat vaikuttaisivat olevan selätettyinä. Jotain hyvää siis saatiin harjoitteen myötä selville.

Loppuviikosta kilpailemme sitten Varsinais-Suomen puolella Salossa (Rengas Turku Ralli 03.05.2025).

Autosta saadun ensituntemuksen perusteella, kilpailusta voisi odottaa tasapainoista ja menestyksekästäkin.

Kuljettajan päivän vireystila toki määrittelee paljon.

 

t. Petri

 

0 kommenttia

Kommentoi

Liity keskusteluun !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.